Näetkö maailman raunioille?

Synnyit huoneistossa, jossa Sonyn televisiot
eivät vaikuttaneet lasten maailmankuvaan.
Kasvat maailmassa, jonne suurten miesten visiot
eivät milloinkaan kai tuu ulottumaan.
Saat kyynelsilmin katsella, kun veljes sotivat.
Lailla viikon listahittien sireenit pauhaavat.
"Pienet rotumellakat", joiksi ne näitä kutsuvat,
eivät saa ihmisiä maailman heräämään.

Kotikylässäsi yöllä palaa noitaroviot:
naiset protestinsa lausuneet on ääneen.
Tuoreet uutiset jo kertoo propagandakoneistot -
lehti väittää naisten auton alle jääneen.
Tiu pelkoa ja nälkää kaikki, minkä omistat.
Niillä leipäpalan salaa leipurilta lunastat.
Pois ylpeytesi lahjoitat, kun saapuu yössä raiskaajat.
Kuitenkin vannot palaavasi kostamaan.

Näetkö maailman raunioille, jossa yhdessä olemme yksin?
Sinne puuttuva käsi sua johdattaa; keltään et oppia saa kysymyksin.
Näetkö maailman raunioille, jossa sorretut kostoon saa luvan?
Kun katsot tappajaa silmiin, näetkö kuvasi heijastuvan?
Kukaan kuunnellut ei huoliasi;
opitko antamaan anteeksi?
Kädessäsi isän ase
ja silmissäsi kyyneleet.

Tulitauot, jotka rikkoutuvat, seuraa toisiaan.
Vähitellen nuoret kasvaa aikuisiksi.
Kaaos Barbiesta ja Kenistä on tehnyt sotilaan.
Turhaan poliitikot kysyy silloin miksi.
Oot toivon paremmasta kauan sitten haudannut.
Taistelusta tullut tauti, josta tuskin parannut.
Synkin värein maalasit lapsuutes aurinkolasit.
Et rauhan aurinkoa pysty näkemään.

Sodan jumalalta pyydät vihollisen kuolemaa.
Jo peilin takaa shakaalit sua tuijottaa.
Läpi marslasien katsot silmät kiinni maailmaa.
Et taida muistaa, mitä armo tarkoittaa.
On pehmeet arvot out; sä oot vain trenditietoinen.
Niin kuin yhteiskunta toimii täytyy toimii jokaisen.
Oikee termi ei oo heikkous, se on inhimillisyys,
jos piipun päässä kiiltää lapsen kyyneleet.

(10.5.1999)